perjantai 3. heinäkuuta 2015

Ratsastusleiri 2015 - Relanderin ponitalli

Tämä postaus käsittelee kaikkia leirin viittä päivää lyhyesti koosteen muodossa. Siellä tapahtui niin paljon, etten väkisinkään pysty muistamaan kaikkia tapahtumia pilkkua viilaten. Suuntaa-antava postaus säästää mun ja myös luultavati teidänkin energiaa.
Sunnuntaina saavuimme paikan päälle samalla poppoolla kuin viime vuonna sisältäen Idan ja hänen serkkunsa Saanan ja Siirin. Tänä vuonna varasimme hyvin aikaa perinteiseen kaupassakäyntiin joten saavuimme tallille ensimmäisinä. Pääosin samalla porukalla leireiltiin kun viimevuonna, muutamaa nuorempaa uutta tyttöä lukuunottamatta. 

Maanantaina päivä alkoi kahviossa rymien sekä leirihoitujen jaolla. Ratsastusryhmät jaettiin pituuden mukaan ja onnekseni pääsin hevosryhmään. Leirihoitsuksi sain mukavaksi osottautuneen Dexterin, kaverin selässä en ollut pomppinut kylläkään kertaakaan edeltävänä vuonna. 
          Haettiin hoitohevoset parin kilometrin päästä Haimilahdesta laitsalta suitset kourassa ja ratsastettiin ne takaisin tallille. Ensimmäinen tunti mennään aina hoitsulla joten pääsin kokeilemaan Dexteriä, se oli erittäin mukava kaveri. Kuvia ei ollut valitettavasti kun pari alkutunnista.


Iltapäivällä oli vuorostaan esteiden vuoro, menin Royalilla.
          Iltaohjelmassa leirikaste, oli muuten hyvä ja limanen sellanen!

Tiistaina aamulla koulua Sennillä, tämäkin uusi tuttavuus. Istuntaharjoituksia pääosin kolmikaarisen muodossa ilman jalustimia.
          Iltapäivällä hyppytunnin vuoro. Tällä kertaa ratsukseni sain ihan hevosen, Gloxien. Tunti oli kiva ja Gloxie hyppäsi hyvin. Mitä nyt itse yhdellä sarjalla säädin - tasapaino petti ja jalustin tippui, ei kummempia. Hypättiin 4 esteen rataa. Vasemmassa kierroksessa pysty, suuntaavaihtava okseri lävistäjällä ja kahen esteen sarja loppuun.


Keskiviikkona koulutunti ilman satulaa Snaigella, väistöjä.


Iltapäivällä oli tarkotus lähteä maastoesteille mutta ukkostamisen vuoksi jäätiin tallile ja hypittiin maneesissa "maastoesterataa." Dexter oli jälleen mukavan tuntunen.


Perinteinen kankikuolaintunti oli torstaina. Viimevuoden leirihoitsuni Pähkinä oli tuolloin ratsuni. Älyttömän kivan tuntunen poni.


Treenattiin iltapäivällä leirikisoija varten, allani Qvist aka Kuisti. 


Yömaasto oli ujutettu vielä viimeiseen iltaan/yöhön. Listassa luki Elvis, tallin isoimpiin hevosiin kuuluva lupsakka ruuna. Maasto oli mukava ötököistä huolimatta.

.Leirikisat ja c-merkki perjantaina. Suoritettiin Idan kanssa c-merkin kouluosuus minkä menin Pähkinällä. Hyväksytty suoritus prosentein 64. 
          C-merkin esteosuus suoritettiin leirikisoissa. Mulla ja Idalla molemmilla ratsuna Dexter. Olin luokkani (60cm) kolmantena lähtövuorossa. Kyseessä oli 7 esteen ja yhden puomin taitoesterata. Mulle tuli puhdas rata mutta viimeiselle puomille en saanut pidätteitä läpi ja poni tuli ravin sijasta sen laukassa. Jaettu kolmas sija, hyväksytty c-merkin esteosuus.


Kotiutuminen tapahtui Haimilahden ponien vientireissun ja loppumehujen jälkeen. Kiitos tästä, ensi vuonna uudelleen!



-Netta

Meno ihan kesä

Näin muutaman kuukauden tauon jälkeen löysin tieni jälleen blogin pariin. Yritän tästedes postata mahdollisimman säännöllisesti- Aina voi yrittää, niin ne sanovat.

Kesäni on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin aivan kuten odotin. On ollut festaria, hevostelua, matkustelua, mökkeilyä jos jonkinmoista. Ensi viikolla lähtö Kouvolaan kesätöihin ja elokuun alussa koko kesän kruunaava Weekend Festivals. Hankalaa ajatella kesäloman olevan jo puolessa välissä. Syksyllä suuntaan 8. luokalle, vastahan mä olin ala-asteella! 
          Mitä teidän keään kuuluu, ootteko nauttinu auringosta ja muistanu juoda paljon?

Muutama julkaisematon postaus odottaa arkistoissa mm. Relanderin ponitallin ykkösleiri 2015 ja tutorleiri 2015 - mihin pääsin osallistumaan vain viimeiselle kerralle, kun olivat päällekäin Relanderin leirin kanssa. Nauttikaa kesästä ja lämpösistä säistä mitä Suomessa on harvakseltaan.



-Netta

lauantai 14. helmikuuta 2015

Puomit 12.2

Mustaa, itseasiassa kuulakärkikynän sinistä valkoisella-hanna. Toivoin kyseistä ponia itseasiassa jo viime tunnilla estejaksoksi, saamani piti.

Hain waltterin tarhasta Ennen puoli viittä, poika oli tulossa meidän tunnille 17-18. Käytiin räpsimässä muutamat kuvat tallin edustalla, sen jälkeen aloin laittamaan sitä kuntoon. Ylätallin kellon täytyi tottakai olla jäljessä, joten oltiin maneesilla hieman myöhässä, porukka oli jo hevosten selässä. Mitä pienistä, ei sentään ollut perjantai 13.

Aloitettiin työskentely käynnissä, vasemmassa kierroksessa. Vasemman puoleisen pitkän sivun vieressä oli puomilinja, linjan alussa kolme puomia ja loppupuolella yksi. Tultiin tätä aluksi käynnissä. Hannalla oli eteenpäinpyrkimystä aikalailla, joten tein paljon puolipidätteitä sekä muutamia pysähdyksiä. Vastakkaisen pitkän sivun keskipisteestä alkoi kymmenen metrin voltti sisälle päin. Poni laskeutui aika-ajoin luotiviivan alapuolelle, osittain johtuen siitä ettei ulko-ohja tukenut tarpeeksi. Siirryttiin kevyeeseen raviin, ja jatkettiin samaa tehtävää, mutta puomilinjan keskivaiheille muutaman askeleen käyntisiirtyminen mukaan lukien. Hanna oli alussa aika tahmea, mutta sekin onneksi katosi ajan edetessä. Tosi paljon tässä kohdassa oli pohkeen tuettavana, omalla moottorilla kulkeminen loppui kuin seinään. Tässä välissä taisi olla myös välikäynnit.


Jäätiin kahdelle pääty-ympyrälle, joilla omatoimisesti ravi-käyntisiirtymisiä. Pikkuhiljaa hanna alkoi kuunnella istuntaa paremmin, ja tähän osuuteen olin tyytyväinen. Siirryttiin käynti-ravisiirtymisistä omatoimisiin ravi-laukkasiirtymisiin, alussa tein todella lyhyitä pätkiä varmistaen, että poni tosiaan oli kuulolla. Alussa tuli pieniä ennakointeja, mutta muuten sujui oikein mallikkaasti. Jäätiin vielä muutamaksi ympyrän kierrokseksi ylläpitäen laukkaa esteistunnassa, sekin sujui hyvin joskin omat käteni seikkaili taas hannan tukassa. Laukka oli mielestäni hyvää ja tahdikasta, sekä poni oli tosi tasanen kädelle. Ravistakin alkoi tulla tahdikkaampaa ja takajalat alkoivat polkea paremmin.Vaihdettiin suuntaa.


Jäätiin kävelemään kahdelle voltille. Tultin yksitäin ravissa puomilinjalle, kolme ravipuomia kevyessä istunnassa. Tämän jälkeen laukannosto ja miltei keskiympyrän kokoinen voltti vasemmalle esteistunnassa. Linjalle palatessa ylitettiin vielä yksittäinen puomi, ravin kautta käyntiin siirtyminen tapahtui lyhyen sivun puolella. Hannaa joutui pidättelemään aikas paljon kolmella ravipuomilla. Nostot olivat nytkin hyviä, ei ehkä yhtä hyviä kuin aijemmin. Laukka silti pyöri hyvin, sain kädetkin pois ponin tukasta. Ehdittiin tulla sama juttu kolme kertaa. Tältä tehtävältä valitettavasti ei kuvia ollut.
Ei ole vähään aikaan tullut yhtä kuuma ratsastaessa, seuraavana päivänä käsilihaksia taisi vähän kolottaa. Kaikin puolin olen tyytyväinen tuntiin, hanna oli tasaisempi ja mukavempi ratsastaa kuin edellisellä kerralla. Poni kuunteli istuntaa hyvin, olin tästä yllättynyt hyvällä tavalla. Seuraavalla kerralla vuorossa hyppäämistä, kouluratsastuksen suosijana kuitenkin pieni hinku esteille mulla alkaa tulla.


Ensimmäinen postaus check, haluaisin kuulla näin tähän alkuun teidän kommentteja mun kirjoitustyylistä, tekstin sekä kuvien määrästä, niiden muokkauksista ja laadusta. Tykkäättekö ulkoasusta (tästä kaikki kiitos kuuluu Idalle). Omasta mielestäni kuvia oli hieman liikaan tekstiin verrattuna, seuraavalla kerralla muutosta siihen. Talvella pimeinä iltoina maneesissa kuvaaminen on rasittavaa, heilahtaneita kuvia on monta kertaa enemmän kun muuna aikana. Maneesikuvien muokkaamisesta sen verran, että itse en pidä rajuista muutoksista, lisään valoisuutta ja syvyyttä, kontrastia hieman ja joskus terävöitän. Suuri muokkaus tekee maneesikuvista mielestäni liian tekaistun näköisiä. Tämän postauksen kuvat on otettu Ninan kameralla canon eos 700d, missä mun pidempi objektiivi. 


-Netta

Totaalinen sortuminen

Muutaman illan olen vaivannut päätäni miettien bloggaamisen aloittamista, ja tässä tulos. Innokkuus ei vieläkään kieltämättä ole huipussaan, mutta katsotaan miten käy, miten innostun tästä kaikesta. Kirjoittaminen ei tosiaan ole mun heiniäni. Muutama vuosi takaperin -olin samassa pisteessää blogin suhteen. Edes vanhojen postausten ajattelu saa mut hieman katumaan 11 vuotiaana bloggaamista.
Koulu sekä muut harrastukset pukkaa päälle oikein urakalla, tätä myöten en luultavasti tule olemaan kauhean aktiivinen. Suurimmaksi osaksi postaukset tulee koostumaan mun ratsastuksista, luulisin. Mutta kaikki on vielä ihan auki, joten motivaation puutteesta taukoja luultavastitulee olemaan.
Alla olevat kuvat on siirtelyssä tulleet huonolaatuisiksi valitettavasti.




-Netta